Sunnuntaina juhlimme taas äitienpäivää

Toukokuun toisena sunnuntaina juhlimme äitejä. Äitienpäivän vietto on meille rantautunut Yhdysvalloista ja tämän perinteen alulle laittajaksi on nimetty neiti Ann Jarvis, joka järjesti muistojuhlan äitinsä kuolinpäivänä. Hän vei äitien juhlapäivän ajatusta ahkerasti eteenpäin ja vuonna 1914 USA:n presidentti Wilson allekirjoitti paperin, jolla äitienpäivästä tehtiin kansallinen juhlapäivä. Se sijoitettiin toukokuun toiseksi sunnuntaiksi eli Ann Jarvisen äidin kuolinpäivän tienoille.

Äideille osoitettu juhlapäivä levisi nopeasti aluksi Australiaan ja Kanadaan. Euroopassa ensimmäistä äitienpäivää vietettiin Belgiassa vuonna 1913.

Äitienpäivä saapuu myös Suomeen

Suomeen äitienpäivän toi kotikasvatusyhdistys – yhdistyksen sihteeri Vilho Reima ihastui tähän juhlapäivään vierailtuaan Yhdysvalloissa 1910 ja hän aloitti juhlan ”lanseeraamisen” myös Suomeen. Vahvasta työstä huolimatta ajatus ei oikein ottanut tuulta alleen ja vasta vuonna 1918 Alavieskassa järjestettiin ensimmäinen äitienpäiväjuhla. Tässä juhlavassa tilaisuudessa kuultiin puheita ja kertomuksia sekä laulua. Juhlassa oli tarjolla myös teetä - makeammasta teestä haaveilevien äitien piti kuitenkin ottaa omat sokerit mukaan.

Tämä 7.7.1918 vietetty juhla sai kunnian olla ensimmäinen Suomessa vietetty äitienpäiväjuhla (Alavieska- kotiseutuni 1995).

Äitienpäivä nykyään

Äitienpäivän vietto on nykyään vahvasti perhejuhla. Äitienpäivää vietetään yhdessäolon merkeissä ja yleensä koko perheen voimin. Perinteisiä muistamisia äideille ovat olleet mm. erilaiset kukat, lahjat ja kortit. 

Mutta mitä tehdään jos muistaminen onkin jäänyt aivan viime tinkaan?

No eipä hätää. Sukat voivat auttaa sinua tässäkin. Sukista saadaan helposti ja nopeasti tehtyä hauskoja ”eläimiä” esimerkiksi ovistoppareiksi tai erilaisiksi koristeiksi. 

Tässä lyhyt ohje sukkaeläimen tekoon:

  • Yksinäinen puhdas sukka
  • Sakset
  • Tussi/paperia
  • Liimaa (jos teet koristelut paperista)
  • Narua tai lankaa
  • Riisiä / kuivattuja herneitä (tai vanua)

 

Askartelu aloitetaan täyttämällä sukka riisillä tai kuivatuilla herneillä.

Kun sukassa on riittävästi riisiä/herneitä, sukka solmitaan varresta kiinni.

Tämän jälkeen voit viimeistellä sukkaeläimen haluamallasi tavalla ja tehdä eläimelle esim. korvat tai nenän.

Voit piirtää eläimelle kasvot tussilla, liimata silmät napeilla tai leikata paperista silmät ja suun, kuten kuvassa. Ja jos haluat koristella lisää voit myös laittaa eläimelle helmet kaulaan – tai kuten kuvassa korviin😊

Hauskoja askarteluhetkiä ja hyvää äitienpäivää!


Jaa tämä julkaisu



← Vanhempi julkaisu Uudempi julkaisu →


0 kommenttia

Jätä kommentti

Huomaa, että kommentit on hyväksyttävä ennen niiden julkaisemista.