Kompressiosta keveyttä talviliikuntaan
Alkuvuoden myrskyt toivat meille koko Suomeen isonlaiset määrät lunta. Kelit ovat vaihdelleet kovastikin välillä pakastaen ja välillä taas lämmeten. Nyt saakin olla tarkkana mihin ja miten jalkansa asettaa ulkona kulkiessa. Onneksi on keksitty erilaisia nastakenkiä, joiden avulla pystyy kävely- ja juoksutreenitkin vetämään kelissä kuin kelissä.
Tämä aika on kuitenkin onnettomuusherkkää aikaa. Helposti nilkka tai polvi nuljahtaa jos astuu huonosti jäisellä tiellä. Siksi nyt juuri onkin hyvä kohta muistella liikuntavammoihin liittyviä hoito-ohjeita.
Itse olen sitä ikäluokkaa, että vanha ”kolmen koon” ensiapu- ja hoito-ohje on tallentunut vahvasti alitajuntaani. Kylmä- Koho- Kompressio - tuolla mantralla olen antanut ensiapua sekä itselleni että muille.
Viime vuonna tuli aika päivittää ensiaputietojani ja yllätyksekseni nykyään käytössä onkin erilainen ohjeistus, joka korvaa tämän aiemmin oppimani ohjeistuksen. Esimerkiksi kylmää ei enää suositellakaan ensisijaiseksi ensiavuksi urheiluvammoissa.
Nämä uudet PEACE- ja LOVE-ohjeet urheiluvamman ensiapuun sekä jatkohoitoon ovat aiempaa laajempia ja monipuolisempia ja näihin todella kannattaa tutustua.
Lue ohjeista lisää esimerkiksi täältä:
https://ukkinstituutti.fi/liikkumisen-turvallisuus/liikuntavammojen-hoito-ja-kuntoutus/
Talviliikuntaa ei kannata kuitenkaan unohtaa loukkaantumista peläten. Itse esimerkiksi käytän nastakenkien ohella kompressiosukkia talviulkoilussa. Vaikka tukisukat eivät pysty ihmeisiin, eikä niiden avulla voida luvata vammatonta elämää, on niistä iso hyöty niin aktiiviliikkujalle kuin meille tavallisille harrasteliikkujille.
Kun harjoittelee eikä aina muista/jaksa tehdä venytyksiä tai lihashuoltoa niin lihaksiin voi kerääntyä maitohappoa, joka altistaa ikäville lihaskrampeille. Itse kuulun vahvasti näihin venytykset ”unohtaviin” ja olenkin huomannut, että kompressiosukkien käyttöönoton jälkeen jalkani tuntuvat treenien jälkeen astetta kevyemmiltä eikä kramppejakaan ole ilmaantunut isonkaan rasituksen jälkeen.
Eli nautitaan kaikki täysillä talviliikunnasta turvallisesti ja kevyin askelin!
Jaa tämä julkaisu
- 0 kommenttia
- Tunnisteet: ensiapu, kompressiosukka, liikunta, talviliikunta, tukisukat, tukisukka, urheiluvammat
← Vanhempi julkaisu Uudempi julkaisu →