Käyttäjäkokemus: Tukisukat minulleko?

Tukisukat toiselta nimeltään kompressiosukat ovat minulle aivan uusi tuttavuus. En ole koskaan ennen käyttänyt tukisukkia, mutta niitä on ollut nyt niin paljon esillä kaupoissa ja netissä niihin ja niiden hyötyjen ylistykseen törmää jatkuvasti. Mielenkiintoni on kieltämättä herännyt. Halusin tietää, onko niistä hyötyä ja miltä ne tuntuvat jaloissa. Lisäksi teen päivittäin 8 tuntia istumatyötä, joten halusin kokeilla, olisiko näistä hyötyä minulle. Usein sanotaan, että tukisukat hyödyttävät erityisesti seisomatyötä tekeviä, mutta niistä on myös hyötyä istumatyötä tekeville.

Kuviolliset tukisukat

Siksipä annoin Sukkavelhojen puhua minut ympäri ja suostuin kokeilemaan heidän valikoimansa kuviollisia tukisukkia. Sain valikoida yhdet neljästä kuviollisesta tukisukasta heidän sukkavalikoimastaan. Päätin valita pöllökuvioiset sukat, koska mielestäni harmaat sukat olivat hillityt, mutta kuitenkin hieman persoonalliset isoine pöllökuvioineen. Erityisesti pidin siitä, että tukisukissa oli jokin kuvio eivätkä ne olleet liian sporttisen näköiset vaan enemmän tyylikkäät. Toinen mukava vaihtoehto olisi ollut pallokuvioiset tukisukat, koska ne näyttivät niin pirteiltä. En laske itseäni todellakaan himourheilijoiden joukkoon vaan olen enemmän satunnainen liikkuja ja teen jatkuvasti istumatyötä. Tunnen oloni kotoisammaksi sukissa, jotka ovat hieman tyylikkäämmät eivätkä niin sporttisen näköiset.

Tukisukat saapuvat

Tukisukka paketissa

Sain tukisukkapakettini eräänä sunnuntai-iltana ja päätin avata paketin heti. Sukat oli pakattu kirkkaaseen muovipakettiin ja sukkien väri näytti hivenen tummemmalta kuin miltä se oli omalla koneellani verkkokaupan kuvassa näyttänyt. Eli tuli taas todettua, että tietokoneen näyttämien värien ja todellisten värien välillä on eroja. Väri ei kuitenkaan ole missään nimessä huono, vaan edelleen hillitty ja neutraali väri.

Kun avasin tukisukat paketistaan, pelästyin ensin sukkien kokoa; koko näytti todella pieneltä. Erityisesti jalkaterä oli varmaankin alle 15 cm mittainen. Ehdin jo miettiä, otinko sitten väärän koon, sillä kokohaarukka tälle sukalle oli 36-40. Oma kokoni on 39 ja ehdin jo ajatella, että jos sukan oikea koko on lähempänä 36:tta, niin tämä sukka tulee olemaan liian pieni. Huoli oli kuitenkin onneksi turha, jalkaterän koko on oikein sopiva ja varpaat ja kantapää mahtuivat oikein hyvin sukkaan.

 Tukisukat paketista

Tukisukat tositoimissa

Tukisukat pöllö kuviolla

Sain tukisukat kohtuullisen helposti jalkaan. Nämä tukisukat oli luokiteltu paineluokan 2 sukiksi ja yllätyin, että ne sai näinkin helposti jalkaan. Itselläni ei tosin ole juurikaan kokemusta tukisukista aiemmin, joten puheiden perusteella olin varautunut voimakkaampaan kiristykseen. Kangas tuntuu tukevalta ja venytettäessä näyttää myös hyvältä ja tasaiselta sekä hieman verkkomaiselta eli todennäköisesti nämä hengittävät myös hyvin jalassa.

Pidin tukisukkia ensimmäiset puolituntia jalassa ja se aiheutti jo itsessään pientä kihelmöintiä. Pidin sukkia myös kokonaisia työpäiviä jalassa ja täytyy todeta, että illalla jalat eivät tuntuneet niin väsyneiltä. Selkeästi tukisukassa on puristusta, koska siitä jäi painaumat iholle.

Pesin myös sukat. Käytin pesussa normaalipesua 40 asteessa, ja tukisukat kestivät pesun hyvin. Eivät muuttaneet ulkomuotoaan, pesun jälkeen tukisukat istuivat myös edelleen hyvin napakasti jalkaan.

Jatkaisinko tukisukkien käyttöä?

Kokonaisuutena kokemukseni näistä tukisukista oli positiivinen. Niitä oli miellyttävä pitää työpäivän aikana ja ne kestivät pesun hyvin. Värikään ei näyttänyt jalassa enää niin tummalta. En osaa näin lyhyen käytön aikana sanoa, kuinka suuri merkitys nillä on jalkoihin tai verenkiertoon. Kuitenkin kokemus oli niin positiivinen, että olen päättänyt jatkaa tukisukkien käyttöä ainakin toistaiseksi. Ehkäpä jopa hieman yllätyin, ja tukisukat vaikuttivat laadukkaammilta kuin odotin. Lisäksi minulta jäi vielä kokeilematta miltä tukisukat tuntuvat juoksulenkillä tai kävelyllä. Joten näitä aion vielä ehdottomasti tulevaisuudessa kokeilla.

~ Johanna, 43 v. ~

 

 Tutustu Sukkavelhon kaikkiin kuviollisiin tukisukkiin klikkaamalla tästä

 


Jaa tämä julkaisu



← Vanhempi julkaisu Uudempi julkaisu →


5 kommenttia

  • “Saako reisimittaiset tukisukat valua?”

    Hei ja kiitos kysymyksestäsi. Reisimittaisten tukisukkien tulisi pysyä ylhäällä, jotta ne vaikuttaisivat oikein. Jos tukisukat ovat liian suuret, ne saattavat valua alaspäin. Liiat pienet tukisukat puolestaan rullautuvat.

    Jos olet ostanut tukisukat, joissa on silikonireunus, voit auttaa sukkia pysymään paremmin jalassa kostuttamalla silikonia hieman. Kannattaa myös huolehtia, että tukisukkien silikonireunus on puhdas.

    Markkinoilta löytyy myös iholiimaa, jota voi kokeilla estämään sukkien valumista. Iholiima, nimensä mukaisesti, liimaa sukanpaikalleen ja estää valumisen. Iholiima poistetaan erityisellä poistoaineella.

    Ystävällisesti
    Sukkavelhot

    Sukkavelho laitteella
  • Saako reisimittaiset tukisukat valua?

    anja pikkuhookana laitteella
  • “Noita kompressiosukkahousuja miehille, katselin mielenkiinnolla. Sukkahousut miehellä on sellainen koominen juttu. Mutta luultavasti juuri itsellekin, kun ongelmat ovat polven yläpuolisella alueella, niin tuollaiset ylös asti tukevat sukkahousut olisi paras ratkaisu. Noista olisikin kiva kuulla käyttökokemuksia. Ja ennen kaikkea, jos joku mies olisi tuollaisia innostunut kokeilemaan. Hankalinta noiden kanssa lienee se, että mies tuollaiset joutuu piilottamaan housujen alle kesät talvet, eikä tuollaiset kovin viileät varmastikaan ole.”

    Hei ja kiitos viestistäsi! Kompressiosukkahousuthan käyvät todellakin sekä miehille että naisille erittäin hyvin. Ja erilaisia vaihtoehtojakin löytyy hyvin! Toivottavasti saamme pian jaettua käyttäjäkokemuksia myös miehiltä.

    Hyvää kevään jatkoa!
    Ystävällisesti
    Sukkavelhot

    Sukkavelho laitteella
  • Noita kompressiosukkahousuja miehille, katselin mielenkiinnolla. Sukkahousut miehellä on sellainen koominen juttu. Mutta luultavasti juuri itsellekin, kun ongelmat ovat polven yläpuolisella alueella, niin tuollaiset ylös asti tukevat sukkahousut olisi paras ratkaisu. Noista olisikin kiva kuulla käyttökokemuksia. Ja ennen kaikkea, jos joku mies olisi tuollaisia innostunut kokeilemaan. Hankalinta noiden kanssa lienee se, että mies tuollaiset joutuu piilottamaan housujen alle kesät talvet, eikä tuollaiset kovin viileät varmastikaan ole.

    Yksi utelias laitteella
  • Onpa hauskat näköiset sukat!

    Lele laitteella

Jätä kommentti

Huomaa, että kommentit on hyväksyttävä ennen niiden julkaisemista.