Lahjaksi itsetehtyä herkkua

Joulun aikaan on mukava muistaa läheisiä pienillä itsetehdyillä yllätyksillä. Jaan teille tänään ohjeeni herkullisiin toffeepalohin, jotka ovat myös helppo ja kaunis lisä vaikka joulun lahjapakettiin. Itse olen usein paketoinut pienen pussillisen näitä herkkuja esimerkiksi lahjakortin tai sukkapaketin kylkeen:)

Mitä tarvitaan?

2 dl kermaa
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl siirappia
25 g voita
(pieni ripaus suolaa)

Mitä teen?

Sekoita ainekset kattilassa. Kiehuta seosta hyvin poreillen noin 20 min. Sekoita aina välillä, ettei seos tartu pohjaan.

Kun saostuminen alkaa, tipauta seosta kylmään veteen pieni nokare ja anna jäähtyä hetken. Mikäli seos jähmettyy vedessä niin, että voit muotoilla sen palloksi, on toffeeseos valmista. Muutoin jatka vielä kiehuttamista hetken aikaa ja toista ”tiputuskoe”.

Kaada valmis seos  leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Anna kovettua vähintään 2h, mielellään esim. Yön yli.

Leikkaa paloiksi hyvin jäähtyneenä.

Pakkaa palat läpinäkyvään pussiin, rasiaan tai laatikkoon. Kiedo vielä kaunis nauha koristeeksi ja ilahduta läheisiäsi.





Jaa tämä julkaisu



← Vanhempi julkaisu Uudempi julkaisu →


0 kommenttia

Jätä kommentti

Huomaa, että kommentit on hyväksyttävä ennen niiden julkaisemista.